Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.

Lajit

Kuva: Sirpa Saari

Kuva: Ari Lassila

Kuva: Ari Lassila

 Kuva: Aatto Tahvonen

Kuva: Jasmin Pyykkö

AGILITY

Nopeutensa ja ketteryytensä ansiosta AHT sopii erittäin hyvin agilityyn. Agility on vauhdikas laji, jossa koira suorittaa ohjaajan avulla esteradan, joka sisältää erilaisia hyppyesteitä, tunneleita ja kontaktiesteitä. Agility kehittää koirakon yhteistyötä ja opettaa ohjaajaa lukemaan koiraansa paremmin. Agilityn voi aloittaa noin vuoden vanhana. Koulutusta agilityssä antavat agility- ja koiraseurat sekä koirakoulut. Agilitytaitoja mitataan kilpailuissa, joissa on kolme luokkaa eri tasoisille koirille. Suomessa ensimmäinen amerikankarvatonterrieri on kilpaillut agilityssä jo vuonna 2005. 

Jos kiinnostuit agilitystä, Suomen agilityliiton kotisivuilta löydät seuraluettelon, josta löydät lähiseurasi yhteystiedot.

 

TOTTELEVAISUUSKOULUTUS ELI TOKO

Tottelevaisuuskoulutus on laji, jossa opetataan koiralle hallittua käyttäytymistä ja liikkeitä kuten seuraaminen ja paikallaolo. Monet liikkeet ovat hyödyllisiä myös arkipäiväisessä elämässä. Toko kehittää koiran ja ohjaajan yhteistyötä, parantaa koiran hallittavuutta ja ohjaajan koirankäsittelytaitoja. Tottelevaisuutta mitataan tottelevaisuuskokeissa, joissa on 4 kilpailuluokkaa eri tasoisille koirille. Luokat ovat alokasluokka, avoin luokka, voittajaluokka ja erikoisvoittajaluokka. Suomessa amerikankarvatonterrieri on saavuttanut osallistumisoikeuden tokon voittajaluokkaan. 

Jos tottelevaisuuskoulutus kiinnostaa, ota yhteyttä paikalliseen koiraseuraan. Lähes kaikki seurat järjestävät tokokoulutusta.

 

VIEHEJUOKSU

Viehejuoksu liittyy koiran luonnolliseen viettiin saalistaa poispäin liikkuvaa eläintä, esimerkiksi jänistä. Viehejuoksua voidaan harrastaa joko juoksuradalla tai maastossa. Viehettä, joka on esimerkiksi kangaspala, vedetään koirasta pois päin ja koira päästetäään ottamaan viehe kiinni. Lähes kaikki amerikankarvatonterrierit syttyvät vieheelle. Amerikankarvatonterrieri ei pääse virallisiin vinttikoirien viehejuoksukilpailuihin, mutta vuosittain järjestetään useita epävirallisia yksilö- ja joukkuekilpailuita esim. roturace, Kotkan speedrace, mansen murre, joissa AHT:t ovat pärjänneet todella hyvin. 

Viehejuoksun harrastusmahdollisuuksista kannattaa kysellä muilta harrastajilta esim. sakaten keskustelupalstalla.

 

RALLY-TOKO

Rally-toko on uudehko laji, jossa tärkeätä on iloinen tekeminen ja koiran ja ohjaajan halu tehdä yhdessä. Rally-tokossa suoritetaan pieniä liikkeitä, joita voivat olla vaikka pujottelu koiran kanssa, paikallaan istuvan koiran kiertäminen ja hidas kävely koiran kanssa. Rally-toko on perinteistä tottelevaisuuskoulutusta vapaamuotoisempaa ja koiraa saa kannustaa ja kehua koetilanteessakin rajattomasti. Rally-tokossa on neljä kilpailuluokkaa koirakon tason mukaan. Lajin iloisuus ja huolettomuus näkyy yleensä myös kisapaikalla. Suomessa yksi AHT on osallistunut Rally-tokon alokasluokkaan saaden hyväksytyn tuloksen. 

Rally-tokokoulutuksista saa parhaiten tietoa Suomen Rally-tokoliitosta.

 

MATCH SHOW:T

Amerikankarvatonterrieri ei voi vielä osallistua Suomen kennelliiton koiranäyttelyihin, mutta näyttelyistä harrastuksena kiinnostuneet voivat osallistua koiriensa kanssa match show-tapahtumiin eli mätsäreihin. Mätsärit ovat epävirallisia näyttelyitä kaikille roduille. Mätsäreissä ei niinkään tarkastella koiran ulkomuotoa, vaan kehäkäyttäytymistä. Mätsäreissä kehään menee kaksi koiraa kerralla, joista toinen saa punaisen ja toinen sinisen nauhan. Kun kaikki ovat käyneet kehässä valitaan punaisten parhaat ja sinisten parhaat. Mätsärit ovat oiva paikka totuttaa koiraa hälinään ja ympärillä hääriviin koiriin. Mätsärit ovat myös koirahenkisten ihmisten tapaamispaikka. 

Match show-tapahtumia järjestetään paljon varsinkin kesällä. Mätsäreistä ilmoitellaan esimerkiksi koirat.comin kalenterissa.

 

K9 NOSE WORK – HAISTELUHARRASTUS


Nose Work on vuonna 2008 alun perin rescuekoirien aktivointiin kehitetty harrastuslaji, joka sopii kaikille koirille ja ohjaajille. Lajissa etsitään kolmea hajuhydrolaattia. Ensimmäisenä opetetaan eukalyptuksen haju, sitten laakerinlehti ja viimeiseksi laventeli. Näitä hajuja etsitään eri ympäristöissä sekä sisällä että ulkona. Laji ei vaadi erityistaitoja koiralta tai ohjaajalta. Sitä voi harrastaa kotona tai käydä harjoittelemassa ryhmässä. Haasteita haluavat voivat osallistua kilpailuihin. Ennen varsinaisiin kilpailuihin osallistumista koirakon on suoritettava hajutesti, esim. 1-luokan hajutestissä koiran on löydettävä eukalyptuksen haju 12 laatikon joukosta.

Lisää tietoa lajista ja kouluttajista Suomessa.

 

KAVERIKOIRAILU

Useimmat amerikankarvatonterrierit sopivat hyvin myös kaverikoiratoimintaan. Kaverikoiratoiminta on Suomen kennelliiton organisoimaa vapaaehtoistyötä, jossa pyritään koiran avulla antamaan iloa sellaisille ihmisille, joilla ei ole mahdollisuutta omistaa koiraa. Koirakot vierailevat erilaisissa kohteissa kuten vanhainkodeissa ja kehitysvammaisten kouluissa. Toiminnan tavoitteena on ilahduttaa ja piristää ihmisiä. Kaverikoiran tulee olla vähintään kaksi vuotias, terve, hyvinkäyttäytyvä ja ihmisrakas. 

Lisätietoa kaverikoiratoiminnasta on kennelliiton sivuilla, jossa myös yhteystiedot eri kaverikoiraryhmiin.

 

KOIRAFRISBEE

Koirafrisbee on hauska ja vauhdikas laji, joka nopeasti imaisee niin heittäjän kuin koirankin mukaan. Yksi heittelee takapihalla koiran iloksi ja toinen harjoittelee kisoja varten monia kertoja viikoissa. Kuitenkin kaikille on yhteistä, että frisbee on hauskaa ja miellyttävää, niin koiralle kuin ohjaajallekin. Laji on monipuolinen ja soveltuu lähes kaikille koirille kokoon tai ikään katsomatta. Ohjaaja voi olla aikuinen tai lapsi - tai osallistua voi vaikka parina, jolloin ohjaajia on kaksi yhtä koiraa kohden.
Kilpailuja on eri tyyppisiä ja niissä kisataan mm. temppujen ja heittojen monipuolisuudessa (freestyle-kisat). Pituusheittokilpailut, joissa pisin koiran koppaama heitto ratkaisee. Kopittelukilpailuissa, joissa aikarajan sisällä kerätään mahdollisimman paljon pisteitä. Lisäksi tarkkuuskilpailuissa, joissa nopein "radan" suorittanut voittaa.
Lisätietoja lajista löytyy Suomen Frisbeekoirat ry:n sivuilta.

 

CANICROSS

Canicross eli koirajuoksu on ohjaajan ja koiran yhteinen kuntoilulaji, jossa koira on valjaissa ja kiinni ohjaajan juoksuvyössä. Tarkoitus on, että liina pysyy kireällä ja koiran veto kohdistuu myös ihmiseen. Canicrossia voi harrastaa missä vaan ja milloin vaan, kunhan koiralla ja ohjaajalla on asianmukaiset varusteet eli vetovyö, joustava liina ja koiralla vetokäyttöön sopivat valjaat. Lajissa voi myös kilpailla Suomen Valjakkourheilijoiden liiton alaisissa kilpailuissa, joissa juostava matka on 2,5 tai 4,9 kilometriä. Canicross on hyvä kuntoilulaji esim. agilitykoirakolle. 

Lisätietoa ja ohjeita lajin aloittamiseen löytyy Suomen Valjakkourheilijoiden liiton sivuilta.

 

KOIRATANSSI

Koiratanssi on musiikin tahdissa suoritettava tottelevaisuusohjelma ja samalla esitys, jossa voi olla juoni. Koiratanssi on oikeastaan erilaisten temppujen opettamista ja niiden yhdistämistä kokonaiseksi esityksi. Koiratanssi on erittäin hyvä koiran aktivointilaji. Amerikankarvatonterrieri sopii mainiosti koiratanssiin, koska AHT rakastaa tehdä asioita yhdessä ohjaajan kanssa. Myös nopea oppiminen auttaa temppujen opettelussa. Koiratanssi kilpailulajina vaatii ohjaajalta kekseliäisyyttä ohjelman tekemisessä ja mukaan heittäytymistä sen esittämisessä. 

Koiratanssista löytyy lisätietoa Tahtitassut yhdistyksen sivuilta ja keskustelupalstalta.

 

ETSIJÄKOIRA

Etsijäkoirat etsivät kadonneita koiria ja muita eläimiä kuten kissoja, kilpikonnia ja hevosia. Koulutuksen perustana on hajutunnistus eli koiran pitää osata tunnistaa haju, jota ohjaaja pyytää etsimään. Etsijäkoiran ohjaajalta edellytetään etsinnässä tarvittavia taitoja kuten suunnistusta, maaston ja sään vaikutuksen arviointia etsinnän kannalta sekä ensiaputaitoja. Koira on etsintävalmis noin kahden-kolmen vuoden harjoittelun jälkeen. Koulutus sisältää tutustumiskurssin, alkeiskurssin, jatkokurssin sekä pitkien, vanhojen ja kaupunkijälkien erikoiskurssit. Kunkin kurssin jälkeen koirakko suorittaa loppukokeen. Kurssien välillä harjoitellaan treeniringissä. Lopuksi koirakko suorittaa tasotestin, jonka läpäistyään koirakko nimetään liiton viralliseksi etsijäkoirakoksi. Etsijäkoiraliiton alkeiskursseille ovat kaikki koirakot tervetulleita, tutustumisluennoille ja kursseille voi ilmoittautua Etsijäkoiraliiton nettisivuilla. 

PELASTUSKOIRA

Pelastuskoirat ja niiden ohjaajat etsivät kadonneita henkilöitä vaativissa olosuhteissa viranomaisten apuna. Pelastuskoiria koulutetaan sekä haku- että jälkityöskentelyyn. Hakukoira etsii ilmavainulla ilman mukana kulkeutuvaa ihmisen hajua. Jälkikoira taas etsii maavainulla ihmisen maahan jättämää hajujälkeä. Myös rauniokoiria koulutetaan poikkeusolojen varalle. Pelastuskoirayhdistykset kouluttavat koirakoita työskentelemään Vapaaehtoisen pelastuspalvelun hälytysryhmissä. Lisää tietoa Pelastuskoiraliitosta.